Hei!
Syksy on aina ollut lempivuodenaikani! Kaikki punaisen ja keltaisen sävyt puissa ja maassa ovat ihan mahtavia. Ilmassa tuoksuu sienet ja puitu vilja. Meidän Ivalon reissulla ei vielä ruskaa pohjoisessa juurikaan näkynyt. Sain kuvia Utsjoelta eilen ja siellä ainakin maaruska näyttää erittäin hienolta. Vitsi kun olis hienoa päästä nyt sinne! Edellisen kerraan päästiin Utsjoelle ruskaa katsomaan syyskuussa 2016. Syksy lapissa on minusta kesääkin upeampi. Ei ole sääskiä, ei kuuma eikä kylmäkään vielä ja metsän ilotulitus on huipussaan. Metsä tuoksuu lapissa ihan erilaiselta. Se on jotenkin tosi raikas ja puhdas.
Syksyllä puhkun intoa opiskella kaikkia uusia asioita. Viime syksynä valmistuin amismaikaksi ja tänä syksynä ei ole yhtään kouluprojektia työn alla. Siispä kiemurtelen katsellessani Kansalaisopiston lehtistä. Kursseja olisi "yks ja sata" jotka kiinnostaisi. Joskus olisi niin mahtava kun oma työ olisi sellaista, että siinä pystyisi yhdistämään omia harrastuksia sekä mielenkiinnon kohteita ja että siitä saisi vielä rahaakin. Olen tässä yrittänyt kuumeisesti miettiä "mikä musta tulee isona". Mikä olisi se the juttu johon ei kyllästyisi? Ainakin matkustelu ja uusien asioiden kokeminen tuntuu tällä hetkellä olevan päällimmäisenä mielessä, sekä luonto, leivonta, ruoanlaitto, valokuvaaminen, entisöinti ja ja ja..... Olen kyllä kiinnostunut niin monista asioista, etten tiedä mikä voisi olla sellainen opiskelu tai asia, josta on hyötyä tulevaisuudessakin. Ja ainut rajoittava asia on tietysti aika. Miksi vuorokaudessa on niin vähän tunteja? Tai jos nukkuiskin vaan 6 tuntia yössä niin aikaa jäisi kaikkeen kivaan enemmän...ai niin ja onhan mulla se työpaikkakin jossa pitäisi viettää aikaa muutama tunti päivässä.
Viime lauantaina halusin mennä katsomaan, miltä puolukat nyt näyttävät metsässä. No, eivät vieläkään näyttäneet siltä, että olisi kannattanut ottaa marjapoimuri mukaan. Ihmeen hitaasti kyllä kypsyvät. Ensin ne oli nuppineulan pään kokoisia ja nyt alkaa sen puolesta näyttää hyvältä.. vain liian raakoja vielä olivat suurin osa. (tarkistan muutes tekstejä aina jälkeenpäin, mutta en korjaile aina sanajärjestyksiä, koska minulla on hitusen lapinmurretta puheissani ja teksteissäni ja ne tekevät minusta minut ;) ei tarvi siis ihmetellä kummallisia sanoja tai lauseita ) Tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinut metsästä lähteä kotimatkalle, vaan poimin noin litran marjoja mukaani sekä muutaman kanttarellin. Puolukka ilo päättyi kuitenkin kotiterassille, jossa meidän jäppinen oikein rimusta kiljuen heitteli ne pitkin hiekkaista lautalattiaa kun selän käänsin.
Metsästykausi starttasi nyt oikein urakalla 1.9. (kuulemma) kun sunnuntaina sai alkaa metsästämään myös jäniksiä, peuroja ja kauriita. Korostan edelleenkin, etten ole täysin jyvällä näistä aikatauluista ym. mutta niinkuin sanoin, yritän tässä opetella jotta tietäisin missä se ukkokulta milloinkin aikaansa viettää. 😂 Tällä kertaa metsäreissulla, mieheni lisäksi, mukana oli tuttavan 5kk vanha Suomenajokoira. En ole oikein koiraihminen itse, enkä oikein ymmärtänyt miksi se piti raahata mukaan. Mulle kuitenkin selvennettiin, että se ei vielä osannut etsiä mitään tiettyjä hajuja ja se tarvitsi paljon metsäreissuja jotta oppisi. "Okei, no tulkoon sitten mukaan!" sanoin. En ikinä ottaisi meille noin isoa koiraa. Beagle sopii vallan mainiosti. Senkin kanssa olen tapellut ihan tarpeeksi monta kertaa lenkillä, kun se haluaa mennä ihan omia reittejään nenä kiinni maassa. Tämä isopikkuvauvahauva oli kuitenkin aika hellyyttävä tapaus! Kun oma koira on ollut metsällä mukana, sitähän ei juurikaan siellä näy, mutta kuuluu. Lainakoira sen sijaan kävi tarkistamassa vähän väliä, oltiinko vielä lähistöllä ja turvallisen välimatkan päässä. Minusta se oli hauskaa. Voisin siis ottaakin koiran, joka olisi seurakoira ja lähtisi mun kanssa vaikka marjaan. Ja TOTTELISI kun sitä huudan! Meidän beaglehan on niin tottelevainen....isäntäänsä kohtaan...
Syksy on aina ollut lempivuodenaikani! Kaikki punaisen ja keltaisen sävyt puissa ja maassa ovat ihan mahtavia. Ilmassa tuoksuu sienet ja puitu vilja. Meidän Ivalon reissulla ei vielä ruskaa pohjoisessa juurikaan näkynyt. Sain kuvia Utsjoelta eilen ja siellä ainakin maaruska näyttää erittäin hienolta. Vitsi kun olis hienoa päästä nyt sinne! Edellisen kerraan päästiin Utsjoelle ruskaa katsomaan syyskuussa 2016. Syksy lapissa on minusta kesääkin upeampi. Ei ole sääskiä, ei kuuma eikä kylmäkään vielä ja metsän ilotulitus on huipussaan. Metsä tuoksuu lapissa ihan erilaiselta. Se on jotenkin tosi raikas ja puhdas.
Syksyllä puhkun intoa opiskella kaikkia uusia asioita. Viime syksynä valmistuin amismaikaksi ja tänä syksynä ei ole yhtään kouluprojektia työn alla. Siispä kiemurtelen katsellessani Kansalaisopiston lehtistä. Kursseja olisi "yks ja sata" jotka kiinnostaisi. Joskus olisi niin mahtava kun oma työ olisi sellaista, että siinä pystyisi yhdistämään omia harrastuksia sekä mielenkiinnon kohteita ja että siitä saisi vielä rahaakin. Olen tässä yrittänyt kuumeisesti miettiä "mikä musta tulee isona". Mikä olisi se the juttu johon ei kyllästyisi? Ainakin matkustelu ja uusien asioiden kokeminen tuntuu tällä hetkellä olevan päällimmäisenä mielessä, sekä luonto, leivonta, ruoanlaitto, valokuvaaminen, entisöinti ja ja ja..... Olen kyllä kiinnostunut niin monista asioista, etten tiedä mikä voisi olla sellainen opiskelu tai asia, josta on hyötyä tulevaisuudessakin. Ja ainut rajoittava asia on tietysti aika. Miksi vuorokaudessa on niin vähän tunteja? Tai jos nukkuiskin vaan 6 tuntia yössä niin aikaa jäisi kaikkeen kivaan enemmän...ai niin ja onhan mulla se työpaikkakin jossa pitäisi viettää aikaa muutama tunti päivässä.
Viime lauantaina halusin mennä katsomaan, miltä puolukat nyt näyttävät metsässä. No, eivät vieläkään näyttäneet siltä, että olisi kannattanut ottaa marjapoimuri mukaan. Ihmeen hitaasti kyllä kypsyvät. Ensin ne oli nuppineulan pään kokoisia ja nyt alkaa sen puolesta näyttää hyvältä.. vain liian raakoja vielä olivat suurin osa. (tarkistan muutes tekstejä aina jälkeenpäin, mutta en korjaile aina sanajärjestyksiä, koska minulla on hitusen lapinmurretta puheissani ja teksteissäni ja ne tekevät minusta minut ;) ei tarvi siis ihmetellä kummallisia sanoja tai lauseita ) Tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinut metsästä lähteä kotimatkalle, vaan poimin noin litran marjoja mukaani sekä muutaman kanttarellin. Puolukka ilo päättyi kuitenkin kotiterassille, jossa meidän jäppinen oikein rimusta kiljuen heitteli ne pitkin hiekkaista lautalattiaa kun selän käänsin. Metsästykausi starttasi nyt oikein urakalla 1.9. (kuulemma) kun sunnuntaina sai alkaa metsästämään myös jäniksiä, peuroja ja kauriita. Korostan edelleenkin, etten ole täysin jyvällä näistä aikatauluista ym. mutta niinkuin sanoin, yritän tässä opetella jotta tietäisin missä se ukkokulta milloinkin aikaansa viettää. 😂 Tällä kertaa metsäreissulla, mieheni lisäksi, mukana oli tuttavan 5kk vanha Suomenajokoira. En ole oikein koiraihminen itse, enkä oikein ymmärtänyt miksi se piti raahata mukaan. Mulle kuitenkin selvennettiin, että se ei vielä osannut etsiä mitään tiettyjä hajuja ja se tarvitsi paljon metsäreissuja jotta oppisi. "Okei, no tulkoon sitten mukaan!" sanoin. En ikinä ottaisi meille noin isoa koiraa. Beagle sopii vallan mainiosti. Senkin kanssa olen tapellut ihan tarpeeksi monta kertaa lenkillä, kun se haluaa mennä ihan omia reittejään nenä kiinni maassa. Tämä isopikkuvauvahauva oli kuitenkin aika hellyyttävä tapaus! Kun oma koira on ollut metsällä mukana, sitähän ei juurikaan siellä näy, mutta kuuluu. Lainakoira sen sijaan kävi tarkistamassa vähän väliä, oltiinko vielä lähistöllä ja turvallisen välimatkan päässä. Minusta se oli hauskaa. Voisin siis ottaakin koiran, joka olisi seurakoira ja lähtisi mun kanssa vaikka marjaan. Ja TOTTELISI kun sitä huudan! Meidän beaglehan on niin tottelevainen....isäntäänsä kohtaan...
Tässäpä taas tarinaa kerrakseen tältä erää. Mukavaa alkanutta viikkoa!
-Heta-
Kommentit
Lähetä kommentti