Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ensimmäinen reissu takana

 Hei! Viime viikolla pohdin tuleeko meistä karavaanareita vai ei, kun ostin hetken mielijohteesta 1981 vuoden Spriten kotipihaa koristamaan. Vihdoinkin päästiin viime viikonloppuna tätä harrastusta testaamaan. Tulin hirveällä kiireellä töistä perjantaina kotiin ja arvasin kyllä jo ennakkoon, että ennen kuin päästään tien päälle olisi hoidettavana sata asiaa. Minulla on sellainen tapa, että jos lähden reissuun, haluan että koti jää suht siistiin kuntoon: roskat viedään roskiin ja tiskit on tiskattuna. En millään jaksanut edellisenä päivänä kantaa myöskään vaunuun kaikkia sinne kuuluvia tavaroita, saatika vaatteita pakkaamaan, joten kaikki oli jäänyt sitten perjantaille odottamaan. Kello lähenteli melkein viittä kun viimein päästiin lähtemään. Ajateltiin, että lähdetään ajelemaan Lappeenrannan suunnille, koska siellä on aivan mielettömän kiva liikennepuisto lapsille (Huom. ota viikonloppuisin oma skuutti tai pyörä mukaan, koska lainakaarat on tallissa silloin) ja onhan Lappeenrannass...
Uusimmat tekstit

Karavaanareita vai ei?

 Hei! Olen näemmä kirjoittanut viimeksi 2 vuotta sitten tänne. Asiaa kyllä olisi ollut, mutta innostus lopahti kesken. Nyt oikeastaan halusin taas kirjoittaa tulevista kommelluksista, reissuista ja opeista itselleni ylös johonkin ja tämä blogi on oikein hyvä paikka siihen. Ja kuten kuvasta näkyy, tämä on se syy kaikkeen intoiluun! Jos olet lukenut aiempia kirjotuksiani joskus, muistat varmaan kuinka testailimme pariinkin otteeseen asuntoautolla matkustamista. Nehän ei sujuneet oikein hyvin. Ensimmäinen auto oli niin vanha, että se keikkui puolelta toiselle kuopuksen oksentaessa mennen tullen,  eikä lämmityskään ihan pelannut pohjoisen reissulla toivotusti. Vuokrasimme myös uudehkoa asuntoautoa, mutta edelleen joku ei tuntunut kolahtavan tässä karavaanari touhussa. Iso virhe oli sekin, että majoituimme lähes kaikilla kerroilla ns. matkaparkissa jossain huoltoasemalla, koska aina oli kiire johonkin suuntaan. Mutta nyt, nyt ei ole kiirettä ja meillä on oma ihana pikku KOPPEROINEN...

Reseptien testausta

Hei! Olen aina rakastanut leipomista ja ruoanlaittoa. Ruoanlaitto "into" katosi kyllä, kun tein tätä hommaa työkseni aikanaan. Nyt kun työtehtävät ovat muuttuneet, jaksaa jälleen kokkailla 😀 Koska meillä metsästetään, pakastimesta löytyy jos jonkin näköistä lihaa ja metsän antimia. Uusi metsästyskausi on jälleen alkamassa, joten edellisvuoden lihoista olisi pian päästävä eroon. Nettiä selaillessa löytyi sitten seuraavanlainen kebabresepti "mättömestarin" sivuilta, jota oli ihan pakko kokeilla! Olen erittäin huono mittailemaan mausteita, mutta tässä suuntaa antava ohje, alkuperäistä ohjetta mukaillen ja puolet pienenpänä. Linkki alkuperäiseen ohjeeseen tässä:   https://www.xn--mttmestari-q5a2t.fi/resepti/kebabliha-ohje/   KAURISKEBAB 1 kg Kauriin jauhettua lihaa (Me jauhettiin etukoiven lihat tähän tarkoitukseen) 1 tl Mustapippurirouhetta 2 tl Valkosipulijauhetta 1,5 tl Paprikajauhetta 1 tl Oreganoa 1/2 tl Juustokuminaa 1/2 tl Cayannepippuria 1-2 tl Suolaa (Tämä kan...

Kun sun pitää vaan olla

Heippa! Tänään oli jalan tarkistus kahden viikon kipsauksen jälkeen. Minä tietysti elättelin toiveita kevyemmästä ja lyhyemmästä kipsistä mutta saahan sitä aina toivoa. Murtumat ovat alkaneet parantua hyvin, eikä onneksi ollut puhetta mistään leikkauksista ainakaan. Huh! Koska edellinen kipsi oli kantapäästä jo ehtinyt kulua puhki ja hiersi sieltä täältä, minulle tehtiin uusi. Tällä kertaa kipsausasialla oli todellinen ammattilainen. Kyllä niissä tyyleissä voikin olla eroa! Minulle kerrottiin, että tekniikoita on monia ja yksi tykkää tehdä yhdellä tavalla, toinen toisella. Pohjelihakseni on ehtinyt kuihtua näinkin nopeassa ajassa ihan älyttömästi. Miltähän se näyttää 6 viikon kipsin jälkeen? Onko teillä tietoa miten lihas palautuu? Tuleeko jaloista samankokoiset enää? Päässä pyörii kymmeniä kysymyksiä. Tämä olotila on mulle täysin vieras. Minä olen sellainen ihminen joka ei osaa olla tekemättä mitään. Jokainen päivä on sellainen, että on saatava aikaiseksi jotakin. Tässä joutuu nyt...

Kerta se on ensimmäinenkin

Hei! Niinhän se minäkin pääsin kokeilemaan, miltä tuntuu kävellä keppien kanssa. Olen tehnyt pihahommia hiki lentäen koko kesäkuun ja haaveillut, että mitä enemmän kiviä laitan betonilla pihaani, sitä vähemmän voikukat kukkisivat. Pari viikkoa sitten olin jälleen työn touhussa ulkona, ehkä hieman tavallista kärttyisämmällä tuulella.. Joskus tuntuu siltä, että saa yksin hoitaa koko pihaa ja alkaa hermoja kiristellä kun hommaa on niin paljon. Älä siis ikinä vapaaehtoisesti osta taloa, jossa on suuri piha ja paljon kitkemistä, ellet ole todellinen viherpiipertäjä, tai eläkeläinen ;) Siinäpä sitten aivan täysin yllättäen kantaessani kiviä, astuin vasemmalla jalalla aivan kummallisesti. Se vääntyi ja kuului kunnon rusahdus kaatuessani maahan. Onneksi alla oli nurmikkoa, niin ei sattunut käsiin. Tajusin siinä samalla, että nyt ei kyllä kannata yrittää seisomista ja konttasin terassille. Koira tietysti roikkui innoissaan paidan helmassa kiinni, kun luuli konttaamistani uudeksi leikiksi. ...

Hiljaiseloa ja babyblues

Hei! Nyt on kyllä mennyt hivenen aikaa, kun viimeksi kirjoitin. Taisi loppua innostus ja se kuuluisa aika.. Nyt jäin taas koulutyöstä kesätauolle, joten aikaa on. Päivärutiineihini kuuluu lisäkilojeni taivastelu peilistä, TE-toimiston sivujen selailu, Facebookin ja Instagramin tuijottelu, tulevaisuuden työkuvioista haaveilu..tämä kaikki pähkäily päivästä toiseen.. Aikaa totisesti on! AI NIINKÖ??!!! Mä en nyt tiiä mistä pitäisi aloittaa, kun tiivistää menneen puolen vuoden tapahtumat kasaan... No: koira kuoli, uus tuli tilalle, 2,5v ihmislapsen uhma jatkuu, toinen lapsi päätti peruskoulunsa ja kolmas kirjoitti ylioppilaaksi tai teki kaksoistutkinnon oikeastaan,  .. tässä kai ne tärkeimmät. Ai niin ja se korona! En mä siitä kyllä jaksa kirjoittaa. Se ei ole vielä koskettanut meidän perhettä, pysyköön poissa vaan niin kuin tähänkin asti.  Mutta se tauti tai hulluus, joka riivaa jälleen kerran tässä talossa, on tuo koiranpentu!!!! Kaikki kävi niin äkkiä.. Edell...

Joskus harmittaa niin vietävästi

Hei!   On ollut vähän kiireitä niin en ole ehtinyt kirjoitella. Viime viikon elin jännityksessä odottaen tietoa uudesta työpaikasta, pääsenkö sinne vai en. No, jälleen kerran tuli soitto "valitettavasti valintamme ei osunut nyt sinuun, mutta säilytämme kyllä paperisi tulevaisuutta varten". Tämän lauseen olen nyt kuullut jo kolmesti hakiessani opettajan paikkoja toiselta asteelta. Kokemustahan ei luonnollisesti ole voinut hirveästi kertyä, kun valmistuin vajaa vuosi sitten. Mistä te opet oikein olette aloittaneet? Minusta tuntuu, että kun olen käynyt haastatteluissa, joku on jo siellä heillä valmiina mutta muodollisuuden vuoksi hakuprosessi on käytävä läpi. Ymmärrän kyllä että on helpompi ottaa töihin sellainen henkilö, joka on ehkä jo työskennellyt talossa, mutta kyllähän se hiukan harmittaa että jää toiseksi. Eihän tämä tietysti ole ensimmäinen kerta, kun työpaikkaa haen. Olen yrittänyt ajatella, että minulla on aina jotakin opittavaa vielä edellisessä paikassa, jos ...