Hei!
Tänään tehtiin kävelylenkki Sipoonkorven kansallispuistossa. Huomenna mulla alkaa työt ja pieni ahdistus sen vuoksi päällä. Yleensä paras tapa työahdistukseen on keksiä jotain mielekästä tekemistä, ettei ehdi ajatella työasioita sen enempää.
Olen aina halunnut käydä Nuuksion kansallispuistossa, mutta ei muka ole ikinä tarpeeksi aikaa. Tänään aamulla sitten tuumailin miehelleni, että lähetään nyt käymään siellä. En tiennyt ennen tätä päivää, että Sipoossakin on retkeilymaastoa ja luonnonsuojelualuetta. Se olikin hieman lähempänä meitä, joten päädyttiin sitten tutkailemaan osa Sipoonkorven alueesta.
Tarkoituksena oli tehdä vain pieni lenkki siksi, että en ole liiolti liikuntaa harrastellut ja nyt huomaan, että kun ikää ei olekaan enää 20 vaan melkein tämä tuplaten, myös oma paino näyttäs olevan "tuplaten". Ideana oli myös kantaa 15kg pikkumiestä Manducan repussa . Ostin kyseisen repun kirpparilta vuosi sitten. En tiedä kyllä yhtään minkä ikäinen kantoreppu on, mutta se osottautui ihan toimivaksi. Pikkusen kyllä hihnat hiersi kainaloiden alapuolelta, olisko ne uudemmat mallit sitten jotenkin paremmin muotoiltu? Reppu oli hieman hankala pukea ylle. Yksin en siihen olis pystynyt. En kyllä tiedä miten sen lapsen saa sieltä pois ettei se tippuisi kyydistä.
No mutta siis, päädytiin ajamaan auto Bakunkärr- nimiselle parkkikselle. Siellä oli hyvin laitettu opaskyltit kertomaan mihin mennä. Me halusimme käydä katsomassa Fiskträsk- nimistä järveä. Matkaa sinne autolta oli n.2,6km. Alussa käveltiin soratietä ja sitten metsäpolkua pitkin. Matka oli vähän tylsä. Ei oikein ollut mitään nähtävää. Vastaan tuli luonnonsuojelualueen merkkipaaluja. Sitten alkoikin jo näkyä, nimittäin Kyykäärme. Se luikerteli nopeasti jalkojemme edestä. Meinasin kääntyä takaisin! Pelkään ihan hirveästi käärmeitä. Onneksi niitä ei tule vastaan edes joka vuosi, kun tuolla metikössä rämpii. Aloin miettiä, mitä pitäisi tehdä jos käärme purisi metsässä ja pitäisi kävellä vielä sen jälkeen autolle. Mieheni sanoi, että monella onkin mukana Kyypakkaus.
No... kun olin toipunut käärmeen näkemisestä, seuraavaksi vastaan tuli vaskitsa ja viimeisenä vielä rantakäärme. Ei hitsit! Ei tehnyt mieli enää yhtään poiketa mustikoita napsimaan polulta. Nappasin myös pikkumiehen takaisin kantoon ja onneksi saavuimme vihdoin järven rantaan.
Se oli kyllä tosi kaunis. Siellä oli pari pöytää ja tuolit, joissa mutustella eväitä. Kallion päällä pikkumies halusi riisua kenkänsä pois ja kokeilla oliko vesi kylmää.
Hän heitteli käpyjä aivan tohkeissaan veteen ja tietysti iskä kielsi kaikista hauskimman leikin, nimittäin kenkien viskomisen järveen. Onneksi olimme ehtineet syödä eväät ja juoda kahvit, kun herrapikkuherra sai jälleen itkupotkuraivarit ja päätimme lähteä autoa kohti. Huomasimme että autolle pääsi myös toista polkua pitkin. Se olikin heti mielekkäämpi kävellä ja matka taittui joutuisasti. Tämä pikku mammanpoika halusi sitten viimeisellä kilometrillä "äitin sylkkyyn" ja kannoin häntä henkihieverissä autolle sisukkaasti kantorepussa. Olin maalissa aivan lopen uupunut, paita ihoon liimautuneena ja posket punaisena kuin synnytyken jälkeen. Mutta ai hitsi että tuli hyvä fiilis, kun sai liikuttua oikein kunnolla!
Mitäs jäi mieleen 2,5 tunnin reissusta? En ehkä toista kertaa lähde tälle reitille enää kävelemään. Olen vähän vaativainen välillä ja olisin kaipaillut enemmän kauniita maisemia ja nähtävyyksiä tai että puusto olisi ollut vähän avarampaa jotta kauemmas olisi nähnyt. Polkuhan oli hyvä kulkea ja kiva että järven rannassa oli pöydät ja tuolit syömistä varten.
Semmoinen päivä siis. Nyt on pakko lähteä nukkumaan, öitä!
-Heta-
Tänään tehtiin kävelylenkki Sipoonkorven kansallispuistossa. Huomenna mulla alkaa työt ja pieni ahdistus sen vuoksi päällä. Yleensä paras tapa työahdistukseen on keksiä jotain mielekästä tekemistä, ettei ehdi ajatella työasioita sen enempää. Olen aina halunnut käydä Nuuksion kansallispuistossa, mutta ei muka ole ikinä tarpeeksi aikaa. Tänään aamulla sitten tuumailin miehelleni, että lähetään nyt käymään siellä. En tiennyt ennen tätä päivää, että Sipoossakin on retkeilymaastoa ja luonnonsuojelualuetta. Se olikin hieman lähempänä meitä, joten päädyttiin sitten tutkailemaan osa Sipoonkorven alueesta.
Tarkoituksena oli tehdä vain pieni lenkki siksi, että en ole liiolti liikuntaa harrastellut ja nyt huomaan, että kun ikää ei olekaan enää 20 vaan melkein tämä tuplaten, myös oma paino näyttäs olevan "tuplaten". Ideana oli myös kantaa 15kg pikkumiestä Manducan repussa . Ostin kyseisen repun kirpparilta vuosi sitten. En tiedä kyllä yhtään minkä ikäinen kantoreppu on, mutta se osottautui ihan toimivaksi. Pikkusen kyllä hihnat hiersi kainaloiden alapuolelta, olisko ne uudemmat mallit sitten jotenkin paremmin muotoiltu? Reppu oli hieman hankala pukea ylle. Yksin en siihen olis pystynyt. En kyllä tiedä miten sen lapsen saa sieltä pois ettei se tippuisi kyydistä.No mutta siis, päädytiin ajamaan auto Bakunkärr- nimiselle parkkikselle. Siellä oli hyvin laitettu opaskyltit kertomaan mihin mennä. Me halusimme käydä katsomassa Fiskträsk- nimistä järveä. Matkaa sinne autolta oli n.2,6km. Alussa käveltiin soratietä ja sitten metsäpolkua pitkin. Matka oli vähän tylsä. Ei oikein ollut mitään nähtävää. Vastaan tuli luonnonsuojelualueen merkkipaaluja. Sitten alkoikin jo näkyä, nimittäin Kyykäärme. Se luikerteli nopeasti jalkojemme edestä. Meinasin kääntyä takaisin! Pelkään ihan hirveästi käärmeitä. Onneksi niitä ei tule vastaan edes joka vuosi, kun tuolla metikössä rämpii. Aloin miettiä, mitä pitäisi tehdä jos käärme purisi metsässä ja pitäisi kävellä vielä sen jälkeen autolle. Mieheni sanoi, että monella onkin mukana Kyypakkaus.
No... kun olin toipunut käärmeen näkemisestä, seuraavaksi vastaan tuli vaskitsa ja viimeisenä vielä rantakäärme. Ei hitsit! Ei tehnyt mieli enää yhtään poiketa mustikoita napsimaan polulta. Nappasin myös pikkumiehen takaisin kantoon ja onneksi saavuimme vihdoin järven rantaan.
Se oli kyllä tosi kaunis. Siellä oli pari pöytää ja tuolit, joissa mutustella eväitä. Kallion päällä pikkumies halusi riisua kenkänsä pois ja kokeilla oliko vesi kylmää.
Hän heitteli käpyjä aivan tohkeissaan veteen ja tietysti iskä kielsi kaikista hauskimman leikin, nimittäin kenkien viskomisen järveen. Onneksi olimme ehtineet syödä eväät ja juoda kahvit, kun herrapikkuherra sai jälleen itkupotkuraivarit ja päätimme lähteä autoa kohti. Huomasimme että autolle pääsi myös toista polkua pitkin. Se olikin heti mielekkäämpi kävellä ja matka taittui joutuisasti. Tämä pikku mammanpoika halusi sitten viimeisellä kilometrillä "äitin sylkkyyn" ja kannoin häntä henkihieverissä autolle sisukkaasti kantorepussa. Olin maalissa aivan lopen uupunut, paita ihoon liimautuneena ja posket punaisena kuin synnytyken jälkeen. Mutta ai hitsi että tuli hyvä fiilis, kun sai liikuttua oikein kunnolla!
Mitäs jäi mieleen 2,5 tunnin reissusta? En ehkä toista kertaa lähde tälle reitille enää kävelemään. Olen vähän vaativainen välillä ja olisin kaipaillut enemmän kauniita maisemia ja nähtävyyksiä tai että puusto olisi ollut vähän avarampaa jotta kauemmas olisi nähnyt. Polkuhan oli hyvä kulkea ja kiva että järven rannassa oli pöydät ja tuolit syömistä varten.
Semmoinen päivä siis. Nyt on pakko lähteä nukkumaan, öitä!
-Heta-
Kommentit
Lähetä kommentti